Esittely

Puuhin synty

”Tupa, kirkko ja tanssilava”

Pienen Etelä-Pohjalaisen Parviaisenkylän kylätoimikunta järjesti aktiivisesti kyläjuhlia, kyläteatteria ja muuta kulttuuripainotteista toimintaa. Parviaisen kyläkoulun siirryttyä yksityisomistukseen menetettiin kuitenkin tärkein toimintatila ja tapahtumapaikka. Kulttuuritoiminnalle, teatteriesityksille ja konserteille tarvittiin uusi tila ja idea kylätalon rakentamiselle alkoi syntymään.

Kyläpääskyt Ry:n puheenjohtaja ja paikallinen kulttuurivaikuttaja Leena Valkeus oli pohtinut käyttötarkoitusta Iiroonrannasta omistamalleen Ranta-Ahon vanhalle maatalolle ja sen pihapiirille. Vanha talo oli kunnostamisen tarpeessa, mutta pihapiirin maalaisidylli ja rauha inspiroivat niin paljon, että Valkeus halusi saada sen kulttuurikäyttöön. Idea perinteisen ja modernin arkkitehtuurin yhdistämisestä alkoi kiehtomaan ja Leena tiesi heti, että vain yksi arkkitehti kelpaisi vision toteuttamiseen.

”Haaveissa oli saada ihana pieni arkkitehtuurivetonaula. ” (Leena Valkeus, FM / ark nro.1, 2020)

Soinilaissyntyinen, Pro Finlandia -palkittu arkkitehti Anssi Lassila suostui lopulta mukaan kansainvälisen uransa kiireiden keskeltä, kun Leena soitti hänelle ja kysyi ”suunnitteletko meille sellaisen rakennuksen, joka on tuvan, kirkon ja tanssilavan yhdistelmä? Avoin tila ..ja korkeus olisi kuin kirkossa.” (Leena Valkeus, FM / ark nro.1, 2020)

Lassila halusi, että pihapiirin vanha päärakennus entisöidään juuri sellaiseksi, kun se oli ennen ollut ja suunnitteli sitä vastapäätä sijaitsevan Puuhin, pienen kylätalon. Rakennukseen käytetty materiaali oli paikallista ja sen rakensi Lassilan luottorakentaja, soinilainen Aki Alatalo arkkitehdin konsultoidessa jokaista yksityiskohtaa.

Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus myönsi Kyläpääskyt Ry:lle Puuhin suunnittelu- ja rakennushankkeelle merkittävän summan Leader -rahoitusta yleishyödylliseen investointihankkeeseen. Loppuosa valmistumiskuluista katettiin talkootyöllä ja omilla varoilla. Keväällä 2024 Taike:n myöntämällä HaMa -hankerahalla Puuhiin hankittiin kalusteita ja pihaan esteetön ulkovessa.

Puuhi valmistui Soinin Iiiroonrantaan 31.12.2018 ja on ollut siitä lähtien käytössä pienten kulttuuritapahtumien paikkana. Puuhi on lähialueiden ainoa Anssi Lassilan suunnittelema julkinen rakennus.

Ominaisuudet

Puuhi

Puuhin korkea yhteinäinen tila soveltuu monenlaiseen toimintaan. Käsittelemättömien puupintaisten seinien ja lattian sekä vaikuttavan huonekorkeuden vuoksi Puuhissa on hyvin miellyttävä akustiikka niin musiikille, kuin puheelle.

Puuhin pinta-ala on 70m2 ja sinne mahtuu noin 60 henkilöä.

Varastohuoneessa on penkkejä ja tuoleja sekä pehmusteita ja mattoja jotka saa tarvittaessa siirrettyä helposti päätilaan.

Puuhissa on kamiina, jolla tilan saa tarvittaessa lämmitettyä nopeasti. Sähköjä ei Puuhissa ja Ranta-Ahossa ole lainkaan. Valaistus voidaan toteuttaa esimerkiksi lyhdyillä, ja pimenevissä illoissa Puuhin pihamaalla voi nauttia upeasta tähtitaivaasta. Puuhiin ei tule vettä, mutta pihassa on puhdistettu kaivo jonka vettä voi käyttää.

Puuhi sijaitsee omassa rauhassaan Etelä-Pohjalaisen maaseudun sydämessä peltojen ympäröimänä lähellä Iiroonjärven rantaa. Yleinen uimaranta on lyhyen matkan päässä.

Pihapiiriin valmistui kesällä 2024 esteetön ulkovessa.

Ominaisuudet

Ranta-ahon talo

Yli 100-vuotias Ranta-Ahon talo on kahden huoneen ja kahden kesäkamarin muodostama hirsirakennus. Taloa ympäröi kaunis perinnepuutarha omenapuineen ja marjapensaineen ja vieressä on nuori koivumetsä.

Vanhaa päärakennusta käytetään mm. tarjoiluun sekä esiintyjien valmistautumistilana. Rakennus on kalustettu perinteisillä vanhoilla puukalusteilla ja siellä on useampi pöytä tarjoilua varten.

Ranta-Ahon tuvassa on leivinuuni ja takka, sekä kamarissa pönttöuuni, joilla huoneet saa lämmitettyä tarvittaessa.

Idyllisessä vanhassa maatalossa on lämmin ja rauhallinen tunnelma

Saapumisohjeet

Puuhi sijaitsee Soinin Parviaisenkylällä Multiantien varrella lyhyen hiekkatien päässä. Hiekkatietä ympäröiviä peltoja saa käyttää autojen pysäköimisalueena tapahtumien yhteydessä.

Multiantie 918
63800 Soini