Kyläpääskyt Ry

taide- ja taidekasvatusjärjestö Kyläpääskyt Ry

Kyläpääskyt Ry on toiminut Soinissa aktiivisesti rekisteröinnistään 2.9.2003 lähtien. Korkealaatuiseen taidekasvatukseen ja kulttuuritoimintaan keskittynyt järjestö on elävöittänyt pienen Etelä-Pohjalaisen kylän toimintaa järjestämällä mm. konsertteja, kesäteatteriesityksiä, kirjoituskilpailuja ja kuvataidekursseja säännöllisesti.

Kyläpääskyjen järjestämillä tapahtumilla on vakaa suosio ja tällä hetkellä toiminta painottuu pääasiassa kylätalo Puuhissa Soinin Iiroonrannassa järjestettäviin pienimuotoisiin kulttuuritapahtumiin ja kursseihin.

Kyläpääskyt Ry:n hallitus kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan ja kehittämään toimintaa. Järjestön arvoissa ja toiminnassa näkyy vahvasti maaseudun ja perinteiden kunnioitus, laadukkaan taidekasvatuksen tärkeys, aidon kohtaamisen ja kokemisen arvostus sekä hengelliset arvot.

hallituksen jäsenet

Martta Valkeus

Puheenjohtaja

MuM, sellisti

Hannele Hannula

Sihteeri

Soinin hallintojohtaja, 1979-2021

Leena Valkeus

FM, kuvataiteen tuntiopettaja. Kulttuurialan monipuolinen toimija ja tukija Soinissa.

leenavalkeus@gmail.com

Urmas Niemi

Muusikko, metsänhoitaja ja metsuri

Vilhelmiina Valkeus

YTM

Puuhi

Multiantie 918

63800 Soini

Designed with WordPress